maanantaina, kesäkuuta 29, 2015

JAARITTELUTERAPIAA KODISTA

Heissanheissan. Mähän olen ihan pääsemässä käsiksi tähän mun kaikkeen aikaan mitä mulla on käsissä tämän yhden työn tiputtua aikatauluistani. Kolme työtä oli vähän liikaa, vaikka näiden kahden jäljellejääneiden kanssa luppoaikaa on pikkuisen liikaa. Toisaalta, tämä irtisanominen tuli erittäin hyvään saumaan, mutta toisaalta taas ei. Kesä on erittäin jees, mutta se, että jokainen firma on juuri palkannut kesätyöntekijät ei oo ihan niin jees. Eikä tässä kesässäkään kyllä ihan hirveästi kehumista ole. :D 

Mutta hei, me käytiin taas katsomassa meidän uutta kotia ja vähän sopimassa huoneistotarkastajan kanssa mitä kaikkea me siellä halutaan laittaa ja minäkän tottakai kuvasin koko hökkelin lattiasta kattoon ja mittailin silmilläni tärkeimmät huonekalujen paikat. Onneksi, ONNEKSI Lahden talot suostui jonkin sortin pihan kunnostukseen, tai siis niihin tarvikkeisiin, koska olisin ihan tasan kaivanut sen pihan mennessäni jos oltaisiin omat rahat jouduttu siihen upottamaan. Olen ravannut tuolla pihalla about sata kertaa ja kerennyt suunnittelemaan sen varalle yhtä jos toista. Nyt voi ihan virallisesti jo sanoa, että ensi viikolla! <3 Ensitöiksemme toki alkaa remppa, heti maanantaina olisi tarkoitus käydä maalailemassa vähän oven- ja ikkunankarmeja, kiitos edellisen asukkaan kissojen ja koirien, ja myöhemmin vielä pitäisi vaihtaa nuo alla näkyvät jäätävät keltaiset tapetit olohuoneesta. Ne ei kovin vanhoilta näytä, joten en tiedä kenen ihmeen älynväläys on ollut tuollaiset tapetit sinne laittaa. Muuten onneksi asunnossa oli ihan siistit tapetit, mitä nyt toisen makkarin seinälle saa keksiä oikein olan takaa laitettavaa, sen verran siellä oli reikiä. Kiva väriset kuitenkin, joten ehkä siihen jotain keksitään.


Poikkesin Finnmarillakin firman asioissa, ja mitäs siellä kassan takana viruikaan varauksessa? Täydellinen sohvapöytä tottakai! Ei toki meille... Ai että, kun päästään muuttamaan niin jos näitä suinkin on vielä saatavilla niin minäminäminä! Meillä ei tällä hetkellä ole sohvapöytää, ja tämä olisi juuri sopivan kokoinen ja aivan ihana muutenkin! Säilytyslaatikko sohvapöytänä on tähän tilanteeseen enemmän kuin parempi ratkaisu. Tulikin vielä mieleeni, että kyseinen laatikko olisi todella hyvä säilytyspaikka kaikille noilla miehen jumppavehkeille, kun niitä ei kuulemma saa piilotta kaappiin. Mutta ai että mä inhoa niitä tuossa olohuoneen nurkassakin! Joten mikäs sen parempi paikka, kuin keskelle olohuonetta? :D 


Tuota uutta asuntoa saattaa löytyä intoa ihan sisutamisen puolellekin, tähän asti kun on menty lähinnä tarpeen mukaan, pikkuhiljaa tätä opiskelijakalustoa päivittäen. Mitä järkeä hankkia vuokra-asuntoon unelmien sisustus, mielummin sitten sinne omaan, kun se päivä joskus tulee. Kunhan nyt ei tarvi missään kaatopaikalla elää niin olen ihan tyytyväinen. Nyt elämme sellaisella, enkä todellakaan ole tyytyväinen. :D Ymmärrätte varmaan, ettei ole ihan kovin kummoista intoa sisustaa asuntoa, jota vihaa alunalkaenkin? Vihdoin ja viimein pääsemme pois tästä meidän väliaikaisratkaisusta, jonka tavoiteaika vuosi on venynyt kolmeksi. Eiih, mä en niin malta odottaa että pääsen pois täältä.

No mutta hei, säät hellii, joten enköhän minä painu nyt meidän kellariin tekemään pientä varastonsiivousta ja pakkaamaan viimeistä vuokrausta ensi viikonlopulle. :D Sitten vaan kaikki muu tarpeellinen autoon pakaten ja kohtahan tässä täytiikin lähteä jo Pohjanmaalle ajelemaan. Siis joskus keskiviikkona tai torstaina, katsotaan nyt. Heh, kyllä mä näistä säistäkin olen ehtinyt nauttimaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti