keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2015

MITEN LÖYSIN OMAN MOTIVAATIONI?

Heippahei taas kaikille! Mä olen kyllä ehkä vähän pimahtanut. Tuntuu ihan oudolta käsitellä tällaisia ajatuksia, joita ei koskaan ennen ole kokenut. Tämä fiilis, kun haluat tehdä jotain vaan sen takia, että haluat kehittyä. Tai jätät tekemättä jotain, koska haluat kehittyä. Aamuisin oikein mässäilin sillä tunteella, että ei tee mieli mitään herkkuja. Ja toisaalta taas sillä, että kerrankin en odota sitä, että koska tämä fiilis loppuu. Ei malttaisi pitää lepopäiviä ja odottaa palautumista, kun haluaisi niin jo treenata.

Tulin tänään pyörällä töihin pitkästä aikaa, ja kyllä huomaa miten on viimeiset pari viikkoa keskittynyt vain yläkroppaan. Tuo järjetön vastatuuli teki pyöräilystä vielä mielenkiintoisempaa, kun alamäkeen saa polkea ja tuulensuunta saattaa kääntyä yht'äkkiä niin ettet pystyssä pysy. Siihen kun lisätään laiskistuneet jalkalihakset, niin avot.





Mä tänä aamuna taas peiliin katsoessani en voinut todeta muuta kuin että hitto mä näytän hyvältä. En vieläkään (kappas) ole niissä unelmamitoissa, mutta ai että mä olen tyytyväinen, kunhan pukeutuminen on kunnossa. Miten paljon sillä voikaan vaikuttaa, ja miten paljon sillä voikaan valehdella itselleen. Eihän mun mitään tarvi tehdä kun mä näytän ihan hyvältä. Just eilen kattelin suurinta pudottajaa sivusilmällä töissä, ja mieleen jäi yksi lause. Ei tarvi esittää, että olisi tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa. Ja se jäi todellakin mieleen. koska toisaalta olen tyytyväinen, mutta toiasata taas sitten todellakaan en. Suurimman osan ajasta tilanne on ok, ja en ole missään epätoivossa asian suhteen, mutta silti, enhän mä ihan oikeasti ole tähän tilanteeseen millään tasolla tyytyväinen.

Mua ei vaan valitettavasti motivoi tippaakaan se, miltä mä näytän tai vaikka mä kuinka miettisin mun terveyttä. Mua on motivoinut kyllä se itseni piiskaaminen miten ruma ja läski olen, ja itkien lenkille tyyppinen ratkaisu, mutta kuka nyt sillälailla haluaisi itseään kohdella? Kyllä se motivaatio on löydyttävä niistä positiivisista asioista.

Mulla on ollut salikortti reilut puoli vuotta, ja kyllähän se salilla käynti aina aika-ajoin kiinnostaa. Mutta sitten kun se loppuu, niin sitten se loppuu. Ja mistään et kaiva lisää.Mä kuitenkin pitkään katselin tankotanssivideoita ja mietin miten hienoa olisi osata jotain tuollaista. Olen lapsena halunnut aina tanssia tai voimistella, mutta en saanut siihen mahdollisuutta. En ole kokenut niitä enää omakseni, mutta tuo tankotanssi, sitä oli päästävä kokeilemaan. Nyt muutaman viikon jälkeen innostus kasvaa joka kerta. Oma tankokin tosiaan rantautui kotiin, ja pitää ihan pidetellä ettei hyppäisi siihen joka kerta kun kävelee ohi. No, se menköön vielä alkuinnostuksen piikkiin.


No, mä löysin oman lajini. Vihdoin ja viimein tuntuu siltä, että kaikki palaset alkaa loksahtelemaan paikoilleen. Säännöllinen päivätyö, ihana ja kiinnostava harrastus ja ihana perhe. Tarpeeksi tilaa asunnossa, vaikka onkin vuokralla, mutta päivätyön turvin mahdollisuus myös omaan asuntoon. Kyllä tuo työpaikka on rauhoittanut niin paljon, että en voisi kiitollisempi olla. Tämä uusi ihana harrastus oli kuin kirsikka kakun päälle, ja välillä vaan vellon siinä tunteessa miten onnellinen olen. Vihdoin voin nauttia siitä mitä lapseni minulle höpöttää, ja vain tuijottaa häntä hänen juttujaan kuunnellen. Ruuhkavuodet, sanotaan, mutta kerrankin tuntuu että olen enemmän läsnä kuin ikinä. Näytin miltä näytin.

1 kommentti:

  1. Ihana Paula <3 t. Minä täältä toiselta puolelta palloa

    VastaaPoista