perjantaina, huhtikuuta 24, 2015

ASTETTA HUONOMPI PÄIVÄ

Sen semmoinen eilinen päivä sitten. Voi melkein virallisesti sanoa, että mieliala alkaa taas tippumaan, kuten kevättä kohti yleensä tupaa tippumaankin. Stressi on aivan järkyttävä, ja aiemmat energiavarastot on ihan todellakin käytetty niin loppuun kun vain voi. Eilisestä alkaen voi oikeastaan sanoa, että miinuksella ollaan, ja joka päivä vetää vaan enemmän miinukselle. Mutta mistä ihmeestä mä muka hellitän? 

Päivätyö nyt on päivätyö. Sinne olisi vähän niinkuin vaan mentävä, jos meinaa elää ihan jossain asunnossa. Mutta tämä on vain puolen vuoden sopimus. Minulla on vakituinen 0-tuntisopimus Kookenkään, mutta koen etten voi vaan turhaan roikkua listoilla. Mutta en voi irtisanoutuakaan, koska mitä jos päivätyön sopimukseni ei jatkukaan syksyllä? Lisäksi olisi vielä firman hommat, jotka vain lisääntyvät tässä kesällä. Tai itseasiassa moninkertaistuvat. Ja sitten vielä yrittäjänaisten hallitustyöskentely, sen voi sieltäkään vain lähteä. Tai oikeastaan en halua lähteä. En osaa oikein mistään päästää irti. Lisäksi haluan tottakai jatkaa tankotanssi-harrastusta ja olla mukana myös 3-vuotiaani elämässä. Ai niin, ja sitten mulla on kai joku parisuhdekin. Saisko pari(kymmentä) tuntia lisää vuorokauteen?


Löysin eilen kahvin. Mies jo ties kuinka monetta kertaa kehotti juomaan kahvia, kun valitin kesken työpäivän väsymystä. Samassa lauseessa myös kielsi sanomasta, etten juo kahvia. Joten tärisevin käsin (no ei nyt ihan) kävin hakemassa kupin ja maistoin.... Ja se ei ollutkaan ihan hirveää! Ja joinkin sitä sitten kolme kuppia. Nytkin on kahvikuppi tuossa vieressä. Olen selvästi ihan täysi kofeiininarkkis, ja paluuta tuskin on. Ihan pakko pitää vaikka kesälomaviikko taukoa ja kärsiä vieroitusoireet ihan rauhassa.

Ystäväni osasi eilen sanoa minulle juuri oikeat kannustavat sanat: Parempi päivä koittaa. Ja mun aivot käänsi sen jotenkin niin, että sain itseni jopa puhuttua lenkille, josta aioin kieltäytyä vielä hetkeä aiemmin. Senhän voisi ottaa ihan superkliseisenä ja kannustavana auringonpaisteena, mutta mun itseäni syyllistävä mieli koki lähinnä herätyksen. Jos nyt vellon tässä masennuksessani ja lihotan vielä kakskyt kiloa lisää, niin entäs sitten kun se parempi päivä koittaa? Onpas sitten kiva katsoa näitä upeita tuloksia mitä on saanut aikaan, kun on halunnut vaan velloa itsesäälissä, ja olisi taas energiaa. Saa tehdä taas kaksin verroin töitä itsensä eteen, kunnes taas mieliala tipahtaa. Ärsyttää. Kuten samainen ystäväni sanoi, ettei pitäisi antaa sairauden määritellä itseään, mutta ai että olisi kiva olla välillä ihan normaali, ilman ylisuuria kuvitelmia tai sitten sitä täysin päinvastaista. Melkein toivoisin jotan zombie-lääkkeitä.


No enivei, viikonloppu häämöttää ja pitkästä aikaa myös Kookenkä. Täytynee yrittää ulkoilla ihan simona viikonloppuna, jos siitä saisi energiaa. Toivottavasti te pystytte tästä keväästä nauttimaan! <3

1 kommentti:

  1. Haluan vaan sanoa, että paljon paljon tsemppiä ja voimahaleja tähän kevääseen!! :))

    VastaaPoista