tiistaina, marraskuuta 04, 2014

MIKÄ ON SE JOKIN, JOLLA ITSESI KERÄÄT?

Heipähei pitkästä aikaa. Viimeaikoina on tapahtunut niin paljon, etten ole oikein ehtinyt edes tähän koneelle istumaan ajatuksen kanssa. Bloglovinissa on yli 100 lukematonta postausta, eikä siellä ole kuin ehkä puolet seuraamistani blogeista. Miten voikaan tämä blogimaailma räjähtää käsiin parissa viikossa? Lauantaina pääsin tekemään tosiaan ehkä maailman ihaninta työkeikkaa, siitä muutama kuva ja pätkä stooria täällä

Ihanaa, kun työtahti on vähän rahoittunut. Nämä pari viikkoa on olleet aika hektisiä, ja menneet aika pitkälti sumussa vaan ohi. Nyt olen koittanut rauhoittua, nukkua, ja ottaa ihan rauhassa kaikkien hommien kanssa. Huomenna on valmisteltava viikonlopun messutarvikkeet, koska loppuviikosta en ehdi. Vielä yksi Kookenkäpäivä tuossa loppuviikosta ennen messuja, ja perjantaina onkin jo täysi tohina päällä. Isänpäiväviikonloppu menee siis Helsingissä töissä kokonaisuudessaan, ja isi saa viettää oikein isi-tytär-aikaa ihan kympillä. 

Ensi viikolla pääsen palaamaan oikein kunnolla tähän blogimaailmaankin, kun työtahti rauhoittuu viikoksi ennen seuraavaa messuviikkoa. 

Illalla nukahdat, ja aamulla heräät
Mikä on se jokin, jolla itsesi keräät?

Tämä biisi soi päässä tauotta. Viime ajat ovat olleet kyllä outoja, tanssin eilen Ellan kanssa jotain biisiä lastenlevyltä, ja mietin miten normaalilta se tuntuikaan. Mulla oli jopa hauskaa, ja mä hetken ajan jopa elin juuri siinä hetkessä, miettimättä yhtään mitään muuta. Kunnes heräsin siihen, miten epätodelliselta se tuntui. :D 

Pesin eilen kaikki meidän villasukat. Nyt voi talvi tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti