maanantaina, marraskuuta 10, 2014

KIIREITÄ JA KUULUMISIA

Mä olen ihan virallisesti naatti. Mä olen niiiiin väsynyt, mutta samalla niin onnellinen! Olo on helpottanut jotenkin todella paljon, ja alkaa lähentelemään jopa normaalia

Onneksi tämä päivärytmi alkaa nyt vähän helpottaa. Vaikka toisaalta on ollut ihana nukkua aamulla pitkään, niin on kyllä silti ihanaa, kun ei tarvi Ellaa roikottaa päiväkodissa iltamyöhään töiden takia. Miehelläkin on aamuviikko, joten illat menee sitten pitkästä aikaa porukalla kotona. Töiden osalta näyttää erittäin hyvältä ja kivalta, kävin tänään laittamassa paikallisen juhlapukuliike F.irman näyteikkunaan pienen somistuksen. Nyt näyttää siltä, että kotonakin menee ihan kivasti, ja on ollut jopa energiaa touhuta Ellan kanssa. Vaikka puuhaa riittää, se ei tunnu enää ahdistavalta pallolta rinnassa, vaan lähinnä helpotukselta. On ihanaa, kun on paljon puuhaa, muttei liikaa puuhaa. Pari asiaa päivässä riittää hyvin mun jaksamiselle, ja yritän olla itselleni armollinen. 


Tänään mulla on kyllä soinut molemmat puhelimet tasaiseen tahtiin, tai olen itse soitellut. Välillä putiikilla, ja Ellan hakureissulla kävin koittamassa facekirppiksellä koittamaani takkia, ja se istui kuin nakutettu! Olen siitä todella innoissani, koska se oli täysin uusi, laput kiinni ja vain parikymppiä! Toinen löytöni, tällä takkivarastolla jo alkaa pärjäämään! Kyseessä on siis ihan perusmusta villakangastakki, ja sopii täydellisesti mun etsimäksi edustustakiksi! Ja lompakolle. :) 

Pääsen ehkä loppuviikosta postailemaan jotain kauneusjutun tynkääkin, kynnet kun alkaa kerrankin puuta koputellaan kasvaa edes elävien kirjoihin. Tukan kanssakin on mennyt kivasti, tänään on ollut taas ihan uniikki kampaus päässä, ja sain jopa kommentin, että minun luultiin käyneen kampaajalla. :D Todellisuus: hiukset vetivät aivan viimeisiään pesuvälin kanssa, ja lakka ja bobby-pinnit saivat pelastaa vielä tämän päivän. 

Huomenna suuntaan aamiaiselle Pancho Villaan yrittäjänaisten kanssa, aivan iiiihanaa nähdä kaikkia mahtavia yrittäjänaisia! Ovat kyllä ehdottomasti parhaasta päästä tämän ammatinvalinnan kanssa! :) Ihanaa viikonjatkoa kaikille!:)  

2 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus, sai minutkin hymyilemään! Onko F.Irmalla Lahdessa liike? Luulin, että se toimii vaan tuolla Vierumäessä.
    Jään innolla odottelemaan kauneusjuttua, saisko siihen selitystä tai vaikka kuvaakin tästä ihemkampauksesta?
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!:) he on muuttaneet Lahteen, Hämeenkatu 10 löytyy liike!!:) ja katsotaan, joku yöllinen peilipose saattaa blogiin ajautua!:D

      Poista